2. loppu

Olen lukenut Puhdistuksen kokonaan. Todennäköisesti luen sen vielä toisen kerran, jotta pääsen paremmin siihen kiinni. Toisen lukemisen se varmasti tarviikin. Minua pelottaa, että olen jättänyt monta hienoa kohtaa huomiotta.

Oksanen rupesi kirjoittamaan Zaran tarinasta ja se kohotti lukuintoani. Se on mielestäni mielenkiintoisempi kuin Aliiden draama. Vaikka lopussa tapahtuu useampi henkirikos, se on silti jotenkin kevyempää tekstiä kuin alku. Johtunee varmaan siitä, että alussa puidaan liikaa politiikkaa ja muita "aikuisten asioita." Tykkään enemmän toiminnasta, jota Zaran matkasta ei puutu. Pakomatka on ahdistava, mutta ei samalla tavalla kuin alku.
Lopun kirjeet (vai ovatko ne raportteja?) ovat kuitenkin aivan järkyttävän tylsiä. Asiatekstien lukeminen ei ole koskaan ollut mitään suosikkitekemistäni. Plarasin ne läpi tyylillä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Minulle ne eivät selvittäneet mitään; sekoittivat päätäni vain pahemmin.

Kun olen päässyt noin 200 sivua kestäneen alkujärkytyksen ohi, en edelleenkään suosittelisi Puhdistusta kovinkaan monelle. Siinä on muutamia erityisen hienoja ja mieleenpainuvia kohtia; suosikkini oli se, kun Zara joutuu samaiseen kaappiin, jossa Hans on myös joutunut piileskelemään. Zara miettii kärpästä. "Miten ne näkevät lentää pimeässä?" Oksanen kirjoittaa. Pieni yksityiskohta, joka jäi hienoudessaan (tai kummallisuudessaan) mieleeni.

Mutta jos kaipaa ravistelevaa kirjaa, jossa naisen on yksinkertaisesti pakko olla vahva, Puhdistus on sopiva valinta.

1. alku

Sofi Oksasen Puhdistus on saanut useita palkintoja. Se on vuoden 2008 myydyin kotimainen romaani. Minulle ollaan suositeltu sitä paljon ja se on ollut jo pitkään must-read-listallani. Romaanissa on 380 sivua, mutta jostain syystä en ole ikinä lukenut sitä.
Ei tarvitse varmaan sanoa, että odotukseni olivat korkealla.

Nyt olen lukenut melkein 200 sivua. En ymmärrä kirjan hehkutusta. Onhan se ihan hyvin kirjoitettu, mutta en keksi muuta sanaa kuvailemaan sitä kuin sairas. Pystyn lukemaan esimerkiksi kauhun kuninkaan Stephen Kingin kirjoja ilme värähtämättä, mutta Puhdistuksen olen joutunut laskemaan käsistäni monta kertaa sen inhottavuuden vuoksi. Siihen on saatu melkein kaikki ihmisyyden pahat teot, mutta ei lainkaan niitä hyviä. Sofi Oksanen kuvaa jopa rakkauden hyvin karusti; Ingel ja Hans ovat niin rakastunut pari, mutta silti he satuttavat tietämättään Aliidea. Voima, joka esimerkiksi kukisti Harry Potterin perivihollisen, ei olekaan täydellinen.

Olen tyrmistynyt, järkyttynyt ja huonovointinen. En ole ikinä lukenut yhtä järkyttävää kirjaa.

Tähän mennessä olen hahmottanut jonkin verran tarinaa. Aluksi Oksanen kirjoittaa Zaran ja Aliiden kohtaamisen; Aliide epäilee Zaran olevan varkaiden syötti. Hän testailee tyttöä minkä kerkeää.

Zarasta ei kerrota turhan paljon. Hänen tarinansa on epämiellyttävästi kesken; Oksanen kirjoittaa Zaran lapsuudesta ja siitä, että hän lähtee Saksaan töihin. Työt ei ole kuitenkaan ihan sitä, mitä luvattiin. Zara joutuu prostituoiduksi, mutta karkaamisesta ei kerrota mitään. Sen sijaan teksti hyppää montakymmentä vuotta ajassa taakse.

Oksanen kirjoittaa Aliiden menneisyydestä pitkät pätkät. Onhan kyseessä tärkeä hahmo. Hän kirjoittaa Ingelin ja Hansin onnesta - toisinsanoen Aliiden epäonnesta. Lopulta Aliideakin potkaisee onni. Ainakin niin kuvitellaan, koska hän tapaa Martinin. Kyseessä ei kuitenkaan ole rakkautta, vaan pikemminkin naisen viekkautta.

Olen päässyt siihen kohtaan, jossa Aliide odottaa Ingelin ja Lindan karkoitusta Venäjälle.